Viime päivät ovat olleet ihan… sanonko mistä!

Työt ei lopu, palkka ei tuu, kodinkoneet hajoo, meksikolainen asiakas”palvelu” kusee, päätä särkee ja kieleen tuli afta. Laskin pikaisesti unohtaneeni ainakin mutsin synttärit, avaimeni sisälle, peruttaa nettiliittymän lisäpalvelun, koiran madotuksen ja kulmakarvavärin yli tunniksi vaikuttamaan. Ostin myös viimeisillä roposillani vahingossa hienmakuista meksikolaista light tölkkikermaa raejuuston sijaan, koska näitä myydään täsmälleen samanlaisessa tönkässä. Lauantaina poltin suoristusraudalla kastimerkin hiusrajaan ja tyylikkään vauhtiraidan korvaan sekä istuin silmälasieni päälle.

Korsi, joka katkaisi kamelin selän, oli kuitenkin purkkakeitto.

Nääntyneenä, infernaalisen työpäivän jälkeen, raahauduin kyökkiini ja iskin tulille herkullisen Campbells tölkkitomaattikeiton. Sössön kiehuessa muistin, että siihen piti lisätä jotain, olisiko nyt ollut vettä. Nappasin tiskipöydällä seisovan tyhjän tölkin ja kippasin laadukasta DF:n hanavettä sekaan (maito oli loppu). Valitettavasti unohdin, että olin hetkeä aikaisemmin sylkenyt purkkamällini tölkkiin. No, purkka kiehui iloisesti keittooni ja paloi lopulta kattilan pohjan. Huomasin äksidentin vasta lusikoidessani palaneen hammastahnan makuista keittoa suuhuni. Purkkatöhnä ei sittemmin suostunut lähtemään kokonaan kattilanpohjasta irti,  ja nyt aamukahvit keitellään meillä10 litran ruosteisessa padassa, jota on käytetty viimevuotisten pikkujoulujen glögipanimona.

Sebastian nauroi purkkakeitolle hillittämän kovaa, kunnes heitin sen ulos kämpästä ja huusin sille rappuun:

”Ja joulu on sitten peruutettu, meillä ei ole varaa lähteä Suomeen!! Ettäs tiedät!!”

Joulumatka oli herkkä asia, jonka halusin ottaa puheeksi joku sopiva hetki, jolloin meillä olisi aikaa istua alas ja tuumata asiaa rauhassa.

Onneksi on internet. Olen selvinnyt tästä Kuolleiden päivästä, Dia de los Muertos, seuraavien virikkeiden avulla:

1. Sama suomeksi -blogi, jossa ruotsalainen Magnus pitää mm. pesäkonekoulua.

2. Onnenpyörän paras jakso, jossa blondi ostaa mm. ”vokaalin K ,niinkuin Kalle”.

3. Tuksu on raskaana! Uuttera äiti heittää kuitenkin vielä keikkaa. Se on se raskauden hehku

Lisäksi kolme pötkylää kovia Jolly Rancherseja on lievittänyt tuskaa. Ne oli tosin säästetty naapuritalon kakaroille, jotka pimpottivat pyhäinpäivänä ovikelloa hirviöiksi pukeutuneina. En avannut ovea…

 

 

Mainokset