You are currently browsing the category archive for the ‘Uutisia’ category.

Blogi-inspiraatio on kuin Lehtonen ruotsalaisten juhannuspirskeissä:

ENNEN…

…JÄLKEEN

Tästä syystä Meksikon Pikavuoro menee hetken tauolle häpeämään. Toivon kirjoitusinnon ja -ajan löytyvän vielä, ehkä.

Kertokaa te sillä aikaa keitä olette, mistä  tulette ja mitä ihmettä teette täällä lukemassa tätä bashaa?

Hasta …la vista!

ÑAM ÑAM

Hei voisko joku ruveta hänen porukoikseen? Tuon Suomeen, jos tarvis! EDIT: Kissu löysi kodin. Reissukissa matkaa joidenkin viikkojen kuluttua Suomeen. Sinne on (henkisesti) pitkä matka Fordin etuluukusta, mutta jos kohtalona on Mexico Cityn kirppuisten viemäreiden sijaan Helsingin Punkkuvuori, niin minkäs teet!

Kinderittömältä pääsiäislomalta palattuani oli blogiin tullut jännittävää koodia Haikuluotaimesta:

…jotka laitan pidemmittä puheitta eteenpäin Keski-Venäjälle.  El maestro!

Ja Japanin Anulle vaan kovasti tervehdyksiä!

Lehtonen ja Mandela kuittaa!

Ps. Tunnustuksista puheen ollen, jollain kierolla tavalla Japanin jutut on kiehtoneet allekirjoittanutta aina lukion ekaluokasta lähtien. Silloin eräs ystävättäreni sai hämärän kirjeystäväpyynnön tästä kirsikankukkien maasta.

Japanilainen Yoichi, joka vääntyi meidän suussa Koichiksi, oli saanut kaverini osoitteen monen mutkan kautta ja halusi harjoitella englannintaitojaan. Ja kuulla muumeista. Ja revontulista. Valitettavasti me olimme kierolla mielikuvituksella ja turhan paljolla luppoajalla varustettuja teinareita.

Koichi sai nimittäin heti kirjeystävän, kaksikin! Vastauksen riisipaperille raapustettuun kirjelmään kirjoitti Pena R:ksi esittäytynyt nuori nainen, apunaan paras kaveri Neiti Mörssäri Leväperse. Kuvien kera.

Kaikeksi onneksi Koichin englannin kielen taito oli sen verta onnetonta, että kaikki tarinamme  amputoiduista käsistä (”Yesterday me and Mörssäri had a little accident…”) jne , menivät kirkkaasti läpi. Kun tuli aika vaihtaa jotain perinteisiä tervehdyksiä kummankin kotimaasta, Koichi lähetti Japanista kirsikankukkapostikortteja haikurunoilla – ja Pena vastasi postittamalla Kossupullon korkin ja käytetyn Finlandia-lasinalusen.

Hirveetä käytöstä, tiedän.

Mutta kyllä mua vieläkin vähän naurattaa, kun kuvittelen kaverini isän mykistyksen kerätessään postilaatikossaan jolleen Penalle osoitettuja kirjeitä Japanista. Kjeeh-kjeeh-kjeh!

Tervehdys Monterreystä, terästeollisuuden luvatusta kaupungista! Vietän täällä syntymäpäiviäni tarkastamalla terästehtaita viiksekkään viiskymppisen suomalaisen insinöörin kanssa, jonka nimi on ”Räisänen”.

Tältä pohjalta on hyvä muistella, kuinka pian K Y M M E N E N vuotta sitten olin Kauniaisissa Vassin ”millelunium”-pileissä odottelemassa uutta vuosituhatta. Olin laittanut oikein juhlaklenningin ylle ja ostanut Törleytä (kierrekorkilla) ja ison Lemon Squashin uuden tuhatluvun kunniaksi. Muistaakseni olin silti maagisena keskiyön hetkenä ko. partyhousen punttikellarissa pitämässä seuraa taljapenkillä pahoinvoivalle ystävättärelle.

Olen tästä silloisesta partyremmista ainoa, joka:

a) asuu kehitysmaassa

b) ei ole asuntolainaa

c) ei ole valmistunut

En myöskään siis ole raskaana tai haaveile kihloista.

(Ok, myös pientä kehitystä on havaittavissa: nykyisen poikaystävän nimi ei enää ole tyyppiä ”Tuhka”, enkä ole kolmeen vuoteen joutunut uutena vuotena kytsimään varpaat jäässä taksia jostain laimeista pariskuntabileistä kotiin.)

Toisaalta, koska mulla ei ole paljonkaan ollut valittamista tähän kehitysmaa-asuntolainattomuus-naimattomuus -asiaan tähän mennessä, voidaan yhtä hyvin jatkaa samalla linjalla tulevana vuonna 2010.

Ystävät, Prolongación vol 2:

1) Glee -laatusarjan 1. tuotantokausi alkoi telkusta. Joku addikti osti heti koko tuottarin ja katsoi kaikki jaksot yhteen pötköön. Hurraa! Hurraa!

2) Olen jatkanut menestyksekkäästi teiniaikojeni viikonloppurytmissä: nykyään käyn jumpassa perjantai-iltapäivisin ja kävelen hikiset pierutrikoot päällä Presidente Masarykiä (kaupungin Chanel-Louis Vuitton-Marc Jacobs -ostoskatu) kotiin, jotta kerkeen viedä koiran ulos ja lähteä lennossa teinaribileisiin.

3) Eräs asiakkaani tahtoo palkata minut tänne Meksikoon nykyisten röiden loppuessa tammikuussa. Vastasin myöntävästi. So long Suomi!

Tänä kesänä Suomessa lomaillessamme menimme Kolumbiaanon kanssa katsomaan Helsingin Suurkirkkoa. Siinä tovin töllisteltyämme Kolumbiaano lankesi odottamatta polvilleen ja otti kädestäni kiinni.

”Armaani, menetkö kanssani naimisiin?” hän kysyi ääni väräjäen. ” Tiedäthän, että et voi kieltäytyä! Muutoin menen ja hyppään nämä kolme pulunkakkaista rappusta, nyrjäytän nilkkani ja sinä saat elää loppuelämäsi tunnontuskissasi vuokseni”

Muistan nämä sanat varmaan ikuisesti. Kirjoitin ne heti karkkipaperiin ylös, jotta ne säilyisivät jälkipolville.

No, minä tietysti myönnyin kosintaan, olihan tarjous mitä oivallisin. Opiskelijanuorukainen ja puoli valtakuntaa – tai ainakin puolet 90cm leveästä aviovuoteesta hänen kotonaan, yhteisessä kaksiossa isä-Kolumbiaanon kanssa.

Keskiviikkona lensimme Las Vegasiin ja annoimme toisillemme kauniit sormukset merkiksi ikuisesta liitosta, kaksimetrisen Elviksen soittaessa viritetyllä syntikalla häämarssia.

Meillä ei ollut Euroopan reissumme jälkeen enää yhtään rahaa, joten päätimme julkaista hääilmoituksemme Facebookissa Helsingin Sanomien sijaan.

Hääpotretin kävimme nappaamassa tänään, heti sen jälkeen kun sulhoni kävi otattamassa tatuoinnin käsivarteensa. Yllätyksekseni hän oli piirtänyt kuvaa monta viikkoa minulta salaa. Kuva esittää morsianta, ja monet ovat sanoneet että siinä on kovasti meikäläisen näköä.

Hei me mentiin naimisiin!

Hei me mentiin naimisiin!

Kiitos kaikille onnittelijoille! Järjestetään juhlat tuota pikaa!

Lähde: Facebook

Tänään pitäisi hommata lentopiljetit kesälomatourneelle armaaseen kotimaahan.

Tajutonta, miten kauan tässä onkin taas vedetty kulkematta lähtöruudun kautta!

Aikaa reissuun on kyllä vielä reilu kuukausi, mutta mua jännittää jo pirusti. Ensinnäkin olen auttamatta pihalla kaikesta oleellisesta Hesa-meisingistä. Mulla ei ole retro-jopoa tai Plussakorttia, enkä ole ikinä käynyt Gina Tricotissa, Rymykallessa tai Hiutale-baarissa. En muista mitä bussilippu maksaa, minkä takia rautatieaseman patsaiden päällä on kuvissa huppu tai saako jostain vielä euron skumppaa perjantaisin. Meneekö Espooseen vielä 3:08 -yöjuna? Saako Bamboo Centerin speed-talk -tädiltä yhä currykanaa, Valter-baarista fisuja ja Tin Tin Tangosta ruisaamiaista koko päivän?

Mulla on vahvasti tunne, että täältä tulee varsinainen maatiaisserkku visiitille.

No, eniten mulla on kuitenkin Suomesta ikävä detaljeja:

– kesäillan hajua

– tekstiviestejä

– Makuunin irtokarkkeja

– ratikoita

– puistoskumppaa

– mökkilaituria

– pussilakanoita

– Kaija Koo-ralleja

– maksullisia kunnon muovikasseja

– Voimariinia, S-marketin Imatran piirakoita, Rainbow-salmiakkia, Polar 15:a ja savukampelaa

– kännykkälippuja

– Yökyöpeliä kello 02:00

– vesijuoksuvyötä

– kirjoja, jotka pitää lukea joka ainoa kesä (Onko Koira kotona, Saariston lapset, Katto-Kassinen, Boheemielämää, Mustat Kalat ja Bertin päiväkirja)

– Reinikaista, Ellua ja Annea

– postimerkkejä, joita saa ostaa kiskalta

– Merisäätä

ja niitä rakkaita, joille ei tarvitse erikseen selittää, mitä oli mopon sarvessa Rodoksella vuonna 2000 (paitsi ehkä pari kertaa, fiilistelyn vuoksi), mikä konsepti on juhannus, luokaton lukio tai lonkero, miksi mulla on arpi kädessä, miksi puhelimeen on luonnollista vastata omalla nimellä tai kuka on Koichi, Mörssäri Leväperse tai Pena Ruokola.

Terveisiä Polancosta, Casa de Lehtosesta!

En viitsi huutaa kovempaa, sillä tällä kaikuu aika lailla.

Paljon on valkoista pintaa, isoa ikkunaa, parveketta ja pähkinäparkettia …sekä sen seitsemää pussukkaa, nyyttiä ja nyssäkkää ynnä epämääräistä silppua siivousnoitaa odottamassa.

Taloni ilmestyi kuvioihin melko puskista ja tietysti juntin tuurilla. Kuljeskelin hermostuneena, tavan mukaan viimeisenä mahdollisena muuttopäivänä, pitkin Condesaa soitellen jokaikiseen ”Renta departamento” -kyltin numeroon. Pieni paniikki jyskytti takaraivossa, sillä Meksikossa sinkkuboxin hankkiminen voi olla varsin haastavaa. Kun todo el mundo bunkkaa äipän ja isun luona häihin asti, on tarjolla olevia asuntoja yleensä vain kahta kokoa:  postimerkin kokoisia käsisuihkulla varustettuja muchachan (taloudenhoitajan) koppeja talon katolla tai parkkipaikan perällä ja sitten näitä perheasuntoja, alkaen 3 makkaria, olohuone ja ruokasali.

Lehtoselan löytymiseen liittyi  kaksi kappaletta hartaan uskovaista kiinteistövälittäjärouvaa,  Kike Elomaa -tyyppinen personal traineri, arvokkaasti leimattu ”hauki-on-kala” -suositus suurlähetystöstä ja salamyhkäinen tukku seteleitä (ei kovin iso).  Kuvitelkaa itse loput: sanon vaan, että tyyli oli justiinsa asukasta myöten.

Yhteinen taipaleemme on alkanut oikein hyvin. Ainoa pieni miinus on, että luukku oli täysin kalustamaton ja mööpelivalikoimani käsitti firman mainosmukin ja kaksi julistetta. Ei sänkyä, pöytää, tuolia, astioita tai lakanoita – sohvasta ja muista hienouksista nyt puhumattakaan. Ensimmäisen, puolityhjällä uimapatjalla nukutun yön jälkeen sitten totesin, että ei tule kesää.

Sekä talolla että asukilla alkoi raivokas make over. Aloitin tietysti itsestäni ja leikkasin tukkani. Olin oikein tyytyväinen rämäkkään otsatukkanyheröön, mutta valitettavasti joudun nyt jatkuvasti selittelemään, että ”e-ei, onneton harjoittelijakampaaja ei ole lipsunut saksiensa kanssa, tämä on vaan muotia”. Meksikossa ei oikein harrasteta skandivaavityylisiä graafisia leikkauksia.

Hiusmyrskyn lisäksi täällä pyörii siis suuri huonekalunhankintarumba. Ystävällismielisten tuttavien lahjoituksien, erään Cocoyocin kylän 100 vuotiaan mummun savipajan, design-huonekalumarkkinoiden ja Soriana-supermarketin ”kaikkea kumista ja muovista” -osaston avulla olen puskenut eteenpäin. Tällä hetkellä ruokasalin ja olkkarin kalustus rajoittuu vielä kirjahyllyyn, styroxilaatikkoon ja  kahteen jatkojohtoon, mutta viikonlopun aikana on tarkoitus hankkia hiukan lisäystä.

Koetan kaikin voimin olla ajattelamatta Kaksoiskive(kse)ntien varastossa Suomessa pölyyntyviä Marikankaita, Iittalan astioita, rakasta sohvatuolia, ihania taulukehyksiä ja levariani, näin muutamia mainitakseni.

Ei auta itku markkinoilla. Edesmennyttä Ritva-tätiä lainatakseni: ”Kotona seinätkin ovat ystäviäni” . Ei kai se haittaa, vaikka ne vähän tyhjyyttään kaikuisivatkin.

Vanha pieru täyttää TAAS 20-v! Tulkaa mekeen!

Vanha pieru juhlii vain hyvässä seurassa

Lehtonen täyttää jo kuudetta kertaa 20 v!

Iän mukainen, arvokas juhlavastaanotto lauantaina 20.12 klo 21 alkaen, Bar DALOU (Alfonso Reyes #118, esq. con Puerto real, La Condesa).

Moi, olen kunnossa, hengissä, järjissäni.

Pienkone rysähti toimistorakennuksemme kautta maahan tiistaina klo 18:30 paikallista aikaa. Olin sisällä rakennuksessa, mutta pääsin ulos vahingoittumattomana. Pahinta oli epätietoisuus siitä, oliko kyseessä pommi, maanjäristys vai mikä. Ja tietysti uskomaton huoli lähimmäisistä.

Kollegani joutui onnettomuuden seurauksena sairaalahoitoon. Voimia ja lämpimiä ajatuksia hänelle perheineen tätäkin kautta.

Onnettomuudessa sai surmansa Meksikon sisäministeri Juan Camilo Mouriño, muut koneessa olleet kahdeksan ihmistä ja tämänhetkisten tietojen mukaan kymmenisen kadulla ollutta ohikulkijaa. Mouriño oli presidentti Felipe Calderónin läheisin avustaja sekä avainhahmo hallituksen julistamassa sodassa huumekauppaa ja järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan.

Tämän hetkisten julkisten tietojen mukaan tapauksessa ei näyttäisi olleen kuitenkaan kyse attentaatista. Onnettomuustukijat ja Meksikon viranomaiset jatkavat yhä tapauksen selvittämistä.

Näin se maailma pyörii, hullua. Näköjään tästä Lehtoskan Meksikon reissusta ainakaan puutu äksöniä.

Haluan kuitenkin muistuttaa, että joskus nämä lentokoneet vaan tipahtelee. Valitettavasti ja pallon puoliskosta riippumatta. Silloin tietysti toivoisi, ettei itse olisi mailla eikä halmeilla, mutta kaikkeen nyt vaan ei voi varautua.

Halaus kaikille!

Armaat lukijani,

A. Lehtosen järjestelmällisyys-, hyödyllisyys- ja järkevyysaspektit ovat tunnetusti aivan omaa luokkaansa, koskien erityisesti löperösti kyhättyjä tulevaisuuden ”suunnitelmia”.

Tähän vedoten tiedotan kolmesta tärkeästä muutoksesta, joilla on tulevaisuudessa allekirjoittaneen älyllisen sivistyksen, henkisen vireystilan sekä fyysisen sijainnin kannalta merkittävä vaikutus:

1) Gossip Girl -laatusarjan 2. tuotantokausi alkoi ja on katsottavissa verkosta. Hurraa! Hurraa!

2) Olen palannut teiniaikojeni viikonloppurytmiin: hengaan tästä lähtien kaikki perjantait ridaamassa talleilla ja syöksyn sieltä lennossa teinaribileisiin. (I am so connected to the world again.)

3) Jefe tarjosi eilen jatkosopimusta täällä Meksikossa. Vastasin myöntävästi. So long Suomi!

Kah siellä on oltava, missä tapahtuu.

Arkistot

wordpress stat